HIUKAN VALMISTA, HIUKAN MIETTELIÄISYYTTÄ

Lorvailun aiheuttama kaaos verstaalla alkaa asettautua. Sisään ja ulos on punkenut jos jonkinmoista persuksen alustaa. Ja se tästä työstä tekeekin hauskaa - mikään päivä ei ole samanlainen, ikinä ei aamulla herätessään tiedä mitä tulee vastaan. Välillä pistää epäilyttämään - tuleeko töitä tarpeeksi ja riittääkö tästä työstä oikeasti tuloja elämiseen asti, pitäisiköhän sittenkin hankkia duuni, josta tiedän pajonko saan palkkaa... Tähän asti töitä on riittänyt ja aina kun alkaa epäilyttämään, on uusia ihastuksia virrannut sisään. Mutta silti ajoittain murehdin - mielen koukerot ovat niin mystisiä. Tiedätte ehkä tunteen, kun sydän sanoo toista ja järki toista. Onneksi mieheni jaksaa muistuttaa kurtuista, jotka kipusivat otsalleni päivittäin ollessani töissä tehtaassa. Verhoilin päivät pitkät muutamaa erilaista tuolia ja olin kiukkuinen lähestulkoon kokoajan. Joten sinnitellään eteenpäin, ainakin mieli pysyy virkeämpänä ja ajatus raikkaampana.

Alla muutama viimeisistä projekteista, ensimmäisenä putkituoli, josta toivottiin mahdollisimman paljon samanoloista kuin ennenkin. Istuinmukavuus vain oli hävinnyt tiehensä kuoleentuneiden vaahtomuovien ja venyneiden pohjakankaiden myötä.

Pormestari oli myös menettänyt hiukan ryhtiään joustinsidonnan hajottua. Mukana tuli myös pormestarinna, joka valitettavasti väisti kameran. Eli kaksikosta kuvassa tällä kertaa vain toinen. Ensimmäisessä kuvassa herra vanhassa kuosissaan ja alempana uudet kuteet niskassa.

Myös tämä kaksikko koki täydellisen uudistuksen - valitettavasti kamera unohtui kotiin tuolien saapuessa ja kuvia ennen uudistamista ei ole saatavilla. Toisessa tuolissa oli saapuessaan punainen ruutukuosi, toisessa vielä alkuperäinen vihreä huntu, jonka perusteella uusi kangaskin valittiin.

LORVAILU

kostautui.

Tietenkin.
Kukaan ei ole tehnyt hommiani ja töiden määrä
verstaalla on ylittänyt stressinsietorajani.

Siispä piti pistää neito taas liikkeelle,
kone käyntiin ja kädet toimimaan.
Monta työtä on valmistunutkin - moni on jäänyt vauhdissa kuvaamatta.

Alla eräs vanhus, josta jo aikaisemminkin taisin mainita.

Kiikku haisi kammottavalle.
Se oli aivan homeessa, mutta onneksi omistajat eivät luovuttaneet.
Päällä tosin oli aika makea niinen tuntuinen kangas - ei ihan sitä perinteisintä mallia. Liekkö ollut jossain herraskartanossa isännän parempana lepopaikkana joskus...



Sisältä löytyi melko eriskummallinen sidonta - vain viisi joustinta.Eipä ihme että oli hiukan huteran tuntuinen istuttaessa.


Tilalle laitettiin asiaankuuluvat 9 joustinta, uudet heinät ja vanut ja johan häipyi hajut. Harmitus, että kuvat välivaiheista jäivät ottamatta, oli vauhti päällä, enkä muistanut kameraa. Mutta monen työvaiheen jälkeen tuoli näytti tältä:

Yksi ihana taas uuden elämänsä alussa.

NOJATUOLIEN VALLANKUMOUS

Kesä on tuonut mukanaan lorvikatarrin, joka ei meinaa pysyä aisoissa sitten millään. Töitä sen sijaan riittää mukavasti, joten aikaa lorvailuun ei ole, eikä tosin tässä vaiheessa yrittäjän uraa rahakaan, oikein anna myöden heittäytyä lomailun pauloihin.

Työn alla on ollut peräjälkeen useampi nojatuoli - seuraavassa parin ihastuksen muodonmuutoksia.

Tämä kaveri oli sen verran kovia kokenut, että sen sisus uusittiin kokonaan pohjavöistä alkaen. Tuoli sai ryhtiä ja istuinmukavuutta taas pitkäksi aikaa ja mikä mainiointa, asiakas vaikutti tyytyväiseltä - tosin ensin hän ei meinannut tuolia tunnistaa samaksi jonka toi.



Tämä veikeä kaveri oli täynnä muhkuroita ja haisi melkoisen pahalle tavatessamme ensi kertaa.


Sisältä löytyi jännittävää uritettua vaahtomuovia ja kumia. Alta paljastui myös edellinen kuosi - harmaa villakangas ja tämän alta alkuperäinen asu - kelta / musta villakangas.



Sisään uudet vaahtarit ja vanut, niskaan rauhallisempaa ilmettä.
Ja taas oltiin valmiina lähtemään kotiin.


Lorvailuvimmasta huolimatta työ jatkuu ja verstas kutsuu.
Tällä haavaa työn alla on kiikku, joka on kokenut kovia...

LAISKANLINNAN LUMOA

Huh kun aika vierii. Siitä on ikuisuus kun olen täällä ollut - elämä on tempaissut mukaansa niin täysillä, että en ole kertakaikkiaan jaksanut istua koneen ääreen.

Telakkareissu Ruotsiin on takana - palatkaamme siihen tuonnempana, kunhan kuvamateriaali valmistuu. Todettakoon vain, jotta kylläpä oli taas mukava astua omalle pajalle ihanien vanhojen pariin kaikkien drinkkimöhnäisten sohvien ja tuolien jälkeen.

Toissaviikolla käsiini kulkeutui upea laiskanlinna, josta toivottiin ilopilkkua kodin muutoinkin uudistusta saaneeseen ilmeeseen. Ja kas kuinkas kävikään...

Tästä lähdettiin liikkeelle.

Nykyisten kankaiden alta paljastui muikea oranssi komistus,
joka on kyllä kukoistuksensa aikana ollut melkoinen ilopilleri.


Ja pohjasta vanhojen kankaiden alta paljastui tuolin alkuperä.



Sisältä löytyi tällä kertaa vain muutamia aarteita - mihin lie päiväkirjaan tuo avain passannutkaan. Voin kuvitella kuinka tuolissa on istuttu jalat kippurassa ja kirjoitettu muistiin ihastukset ja vihastukset, ensimmäiset suudelmat ja tupakanpolttokokeilut. Ja sitten kirja visusti lukkoon. Tai ehkä se on jonkun fillarin avain ja sen kadottua on lukko pitänyt sahata auki. Tiedä tuota, mutta ainakin oma mielikuvitukseni sai taas kerran kyytiä ja suupielet hymyä kun liitelin vuosien taa löytöjen myötä.

Muutama päivä myöhemmin tuoli näytti tältä:

REISSULAISMEININKIÄ

Verhoilija suuntaa tiensä Ruotsin puolelle, uudistamaan laivan rikkinäisiä palleja, penkkejä, nojatuoleja, hyttisohvia.... Hiljaisuus siis saa taasen jatkoa täällä. Mutta pysytelkää mukana - lisää on taatusti tiedossa kunhan taas palataan kotirintamalle.

Nauttikaa auringosta ja olemisesta. Viettäkää leppoisia päiviä, naurakaa ja ihmetelkää. Ruoho tuntuu ihanalta paljaiden jalkojen alla.

UUTTA ILMETTÄ

Pitkän hiljaisuuden jälkeen palaan taas bittimaailmaan. Viimeiset viikot ovat vierineet ohitse ja välillä luulen, että kuukausi vaihtuu toukokuuksi... kuljen siis hiukan jälkijunassa. Verstaalla on visiteerannut jos jonkinmoista kulkijaa - toiset ovat taivaltaneet tietään jo pitkään, kun taas toiset ovat vielä nuorikkoja, mutta kaipasivat ylleen uutta kevätkuosia.

Keinonahkapäälliset ovat vihdoin taaksejäänyttä aikaa ja niiden ohessa on valmistunut muun muassa pari 50-luvun sohvaa, uusvanha laiskanlinna, pikkutuoleja, kaksi moottoripyörän satulaa, sisustustauluja ja talonpoikaiskeinutuoli.

Alla oleva ruskea nojatuoli sai alleen uudet jouset. Vanhat homeiset vaahtomuovit saivat väistyä ja tilalle ilmestyi uudet.

Ja päälle tietty uusi kuosi.

Keittiöntuoleja vanhassa asussa

ja sitten uudessa puvussa.

Kovia kokenut keinutuoli lähtötilanteessa

ja tässä hionnan, liitosten liimauksen, petsauksen, muutaman lakkakerroksen ja uuden verhoilun jälkeen valmiina palvelemaan taas pitkään.


Mulla on ollut verstaalla myös pikku apuri. Kummityttöni saapui pohjoisesta jokavuotiselle kesävierailulle ja mikäpä olisi hauskempaa ja jännenpää kun tulla mukaan töihin. Verstaalla on siis syntynyt myös läjä keinonahkaisia hapsukaulaliinoja, vanhoista kangasmalleista leikattuja kuvioita sekä kalataulu. Pöydät notkuvat kukkasista, joita pikkuneiti on kerännyt takapihalta "setien ja tätien iloksi" ja minä olen saanut tarkan selvityksen prinsessa ruususen elon vaiheista. Hauskaa vaihtelua itsekseen puurtamiselle.

UUDET SILMÄT HANKITTU

Löytyiväthän ne kuitenkin - uudet silmälasit.
Vielä pari päivää täytyy odottaa, mutta pian maailma palaa taas oikeannäköiseksi. Ja minä uudennäköiseksi. Mies odottaa jännityksellä - luulee vissiinkin, että olen ollut hurja ja hankkinut jotain todella räväkkää...

Kiitos teille kaikille kaatumisen ja lasien hajoamisen yhteydessä komentoijille. Ihanaa huomata, että joku elää näitä hetkiä kanssani! Ja oikeassa olitte - uskomaton tuuri kävi että itse säilyin ehjänä. Olisin ollut pulassa, mikäli kädet olisivat hajonneet - milläs sitä sitten töitä tekisin?

Verstaalla onkin pitänyt kiirettä. Mikä on hyvä asia. On hienoa huomata, että töitä on alkanut virrata sekä sisään että ulos. Iso satsi keinonahkaisia päällisiä on taas työn alla, nurkat pullistelee erimallisia suiruloita ja pörpylöitä, joista ommellaan pallien päällisiä ja nojatuolien selkämyksiä. Nämä eivät ole sitä ihaninta verhoilua - vanhaa, aikaa nähnyttä ja ajanpatinoimaa tarinaa, mutta työtä kuin työtä. Keinonahka on kamalaa, kädet väsyy ommellessa ja haju pinttyy vaatteisiin, mutta en silti valita. Kiitollinen olen kaikista töistä joita eteen tulee, vielä olen niin alussa tämän yrittämisen kanssa, että ei sovi olla ronkeli.



Kuvassa olevia pyörylöitä on ommeltavana useita satoja kappaleita. Huvitan itseäni kilvoittelemalla kellon kanssa. Kuinka monta kappaletta ompelen tunnissa, montako saumaa ehdin tehdä kymmenessä minuutissa, montako jonkun tietyn biisin aikana... Yksintekijän arki on melkoista... Mutta kun hyvä musiikki raikaa taustalla, jalka kaasuttaa vauhdilla ja ompelukone käy kuumana niin välillä sitä menee miltei transsin omaiseen tilaan ja huomaamatta on kasassa taas iso läjä valmista.