kostautui.
Tietenkin.
Kukaan ei ole tehnyt hommiani ja töiden määrä
verstaalla on ylittänyt stressinsietorajani.
Siispä piti pistää neito taas liikkeelle,
kone käyntiin ja kädet toimimaan.
Monta työtä on valmistunutkin - moni on jäänyt vauhdissa kuvaamatta.
Alla eräs vanhus, josta jo aikaisemminkin taisin mainita.
Kiikku haisi kammottavalle.
Se oli aivan homeessa, mutta onneksi omistajat eivät luovuttaneet.
Päällä tosin oli aika makea niinen tuntuinen kangas - ei ihan sitä perinteisintä mallia. Liekkö ollut jossain herraskartanossa isännän parempana lepopaikkana joskus...
Sisältä löytyi melko eriskummallinen sidonta - vain viisi joustinta.Eipä ihme että oli hiukan huteran tuntuinen istuttaessa.
Tilalle laitettiin asiaankuuluvat 9 joustinta, uudet heinät ja vanut ja johan häipyi hajut. Harmitus, että kuvat välivaiheista jäivät ottamatta, oli vauhti päällä, enkä muistanut kameraa. Mutta monen työvaiheen jälkeen tuoli näytti tältä:
Yksi ihana taas uuden elämänsä alussa.

Heh, onnittelut työvireen löytymisestä:)
VastaaPoistaTuo alkuperäinen kangas on paperinarukangasta sota- ja pula-ajalta, itsellänikin on tallessa tuota samaa kuosia takaselkä, ethän heittänyt pois?? Joustimista on ollut pulaa siihen aikaan, hyvä, kun on nuo 5 löytynyt!
Työniloa, mä olen ens viikon lomalla,jippee!!:)
juu kiitti seikku - aika tovin otti...
VastaaPoistakangasta on tallessa kyl, noita näkee enää aika harvoin. artekilla on kyl vielä nykyäänkin tollasta mallistossa, tein siellä muutamat jakkarat siitä. haurasta tavaraa se uuskin.
joo, pulaa on varmasti ollut kaikesta - ne on hauskoja joista löytyy heinien tilalta sanomalehdestä silputtua täytettä. ja tossa sentään oli ihan oikeeta sitomalankaa, usein löytyy pakettinarulla sidottuja juttuja.
vietähän ihanaa lomailua ja nauti kesästä!
Löysin blogiisi. Mielenkiintoisia projekteja!
VastaaPoistaKiitos Tiivi - teretulemast toistekin. Naurua ja ilakointia askeliisi!
VastaaPoista