9. joulukuuta 2015

PERINTEISTÄ VERHOILUA


Tämä suloinen pieni nojatuoli saapui verstaalle istuin räjähtäneenä. Päällisin puolin tuoli näytti vielä suht mukiinmenevältä lukuunottamatta vääntynyttä etureunaa, mutta sisällä olikin sitten melkoinen räjähdys. 





Tuoli kunnostettiin perustuksiaan myöden, tässä pikakatsaus siihen, millaisia työvaiheita perinteinen istuin sisältää. 




Ensin on kiinnitetty pohjavyöt ja niihin kierrejoustimet. Joustimien sidonnassa on monta eri vaihetta, jotta ne saadaan oikeaan korkeuteen ja asentoon, yllä uudet joustimet sidottuna. 

Sen jällkeen joustimien päälle kiinnitetään joustinsäkki, johon ommellaan myös lenkit täytettä varten. 




Lenkkien alle laitetaan perustäyte, tässä se on meriheinää. 

Heinän päälle kiristetään uusi juuttikangas, jolla saadaan täyte tiivistettyä. Juuttikankaaseen ommellaan ensin läpiveto-ompeleet, joilla saadaan täyte pysymään paikoillaan kun tuolissa istutaan. 


Sen jälkeen juuttikankaan reunat kiinnitetään joustimien reunassa kulkevaan metallilankaan ja reunoihin ommellaan reunatukiompeleet. Nämä ompeleet pitävät istuimen oikean muotoisena. 



Tuon säkin päälle tulee vielä pintapehmustus, jouhia, hamppua tai keinojouhia sekä vanua. Sitten vielä ohut lakanakangas pitämään kaiken paikoillaan ennen päällystyspuuhia. Kuvat unohtui ottaa näistä vaiheista. 






Ja tässä ennen kotiinlähtöä, kankaana upea Almedahlsin Screen. 

8. joulukuuta 2015

EMMA TUOLI


Tämä suloinen pieni emma saapui verstaalle hakemaan uutta säihkettä. Vanha kangas oli jo melkoisen kulahtanut ja likaantunut, eikä tuoli tällaisenaan sopinut uuden omistajan kotiin. 






Uusi ilme sen sijaan sai verhoilijankin hymyilemään, tästä tuli kyllä melkoinen namupala. Kankaaksi valikoitui Svenssonin Snowball mahtavana turkoosin sävyisenä. Tyylikäs ja leikkisä samaan aikaan, vai mitäs tykkäätte?