VERSTAALTA

Verhoomoni toimitilat ovat hyvin tavanomaisessa toimitilassa, joka ei ulospäin ole järin kutsuva. Tilaa ei ole huimasti, joten monesta unelmasta on tingittävä. Toisaaltaan tilaa on ruhtinaallisesti, on oma tilaa  kangasmalleille, sekaan mahtuu pieni toimistonurkkaus ja tietysti paikat kaikelle tarpeelliselle verhoilutyössä tarvittavalle. 

Mutta ne unelmat, niitä siintää mielessä pilvin pimein. Kunpa joskus saisin näyteikkunan. Miten mahtavia somistuksia siihen saisikaan vaihdella vuodenaikoijen vaihtelun mukaan. Kunpa saisin ihanan showroom tilan, johon kaikki kangasmallit ja muut tilpehöörit mahtuisivat esille siististi ja ilmavasti. Työhuonepuolella kaipaisin liimaus- ja varastohuonetta, jossa säilyttää vaahtomuovit ja tehdä haisevat liimaushommat. 

Mutta näillä porskutellaan mitä olemassa on, eikä voi sanoa ettenkö olisi tyytyväinen. Tykkään työpaikastani ja siellä mahtuu tekemään kaiken tarpeellisen, mutta aika-ajoin iskee unelmointivaihde päälle voimakkaampana. Silloin rymsteeraan asiakastilan uuteen uskoon, virittelen kangasmalleja eri paikoille, koitan tehdä tästä tilasta sellaisen, johon itse haluaisin tulla uudelleen. 

Uskon, että jonain päivänä haaveeni toteutuvat, vaalitaan siis niitä. Mutta siihen saakka nautitaan siitä mitä on tässä ja nyt.  

Ps. Palataan toisella kertaa verstaalle siihen turaosioon, eli työpisteiden puolelle :) 

JOULURYYSIS

Verstaalla alkaa olla perinteinen jouluruuhka. Nurkat pullistelee

kunnostettavia tuoleja ja sohvia, työtila vähenee ja asiakastila 

täyttyy tekemättömistä töistä. Vielä on muutama isompi projekti 

odottamassa ennen joululomaa. 

Kiitollisena tuijotan tekemättömiä kasoja, ja tietysti myös niitä 

tehtyjä valmiita. Aivan mieletöntä, että ihmiset verhoiluttavat

ihania vanhojaan. Aivan mieletöntä, että mä saan tehdä näin

hienoja yksilöitä, ja ennenkaikkea tehdä sitä mitä rakastan. 

Parhautta! 

VERSTAALTA

En ole tainnut raottaa täällä verstaan ovia kovinkaan paljoa, 

joten tehdäänpä viimein pieni kurkistus kulisseihin. 

Välillä täytyy vähän tsempata itteään, 

kukaan muukaan kun sitä ei tässä yksin työskennelessä tee. 

Kivaa päivää siis mulle,

ja tietty myös Sulle! 

Kyllä ne järjestyy - asiat

No niinhän se on, kuten Emilia edellisen postauksen kommenteissa sanoi - asioilla on tapana järjestyä. Aina sitä ei vain jaksa muistaa, kun miljoona asiaa surraa aivoissa, kun tuntuu, että kaikki on tekemättä ja keskeneräistä ja kun mieli on täynnä toiveita ja vaateita.

Silloin tuntuu, että mikään ei onnistu, kaikki menee pieleen ja jaksaminen on vähissä. Hetken tuntui siltä. Mutta tässä mennään ja porskutetaan edelleen, kaikki on reilassa ja aikaakin näyttäisi riittävän kaikkeen tarpeelliseen. Ja vähän muuhunkin.

Äitiyslomanaikaiset yritysasiat alkaa olla paketissa, joten suurimmat huolet työrintamalla on mennyttä aikaa. Kaikki on niin kovin uutta, että asioita joutuu miettimään hiukan pidempään. Tänään jo ehdin murehtia sitäkin, että verstaselämä jää nyt tauolle. Siellä kun on tullut vietettyä tunti jos toinenkin töitä tehden ja elämää ihmetellen. On varmaankin omituista olla pois pidempään, vaikka juuti nyt olen vain tyytyväinen, että voin hengähtää, pitää taukoa ja keskittyä muuhun.

Ja nyt aion tehdä niinkuin Seikku kommentoit - nauttia loppuodotuksesta ja tutustua lisää tuohon ihmeelliseen pieneen. Siinä sivussa ehkä jo vähän vauvahössötystäkin - ainakin kaapissa odottaa muutamat kankaat sängyn reunasuojuksen tekoa ja lakanoiden ompelua varten. En siis kuitenkaan aio unohtaa ompelukonetta...

Ja ehkä myös lisää laventelia, basilikaa, minttua... Lisää multaa ja ruukkuja, lisää tuoksuja ja makuja. Tulkoon ihana kesä!

Suunnanmuutoksia

Elämässä puhaltelee uudet tuulet ja edessä on erilaiset kujeet.
Ei siksi etteikö verhoilu innostaisi, etteikö yrittäminen olisi mielenkiintoista ja ettenkö jaksaisi vanhoja kunnostaa.

Syynä on tämä:


Äitiysloma on alkanut ja verstaan ovet on pantu säppiin hetkeksi. Onnekseni sain mahtavan sijaisen, joka tulee jatkamaan toimintaa minun poissaollessa. Ihanien vanhojen pelastaminen siis jatkuu edelleen!

Uuden tulokkaan aika putkahtaa maailmaan on laskettu heinäkuun ensimmäiseksi, saapa nähdä malttaako odottaa sinne vai kuinka käy. Mahassa käy hurja myörinä, vatsanahka pingahtelee ja vessassa pitää rampata tämän tästä.

Monta asiaa on vielä hoitamatta ja selvittämättä - että saako niitä töitä oikeasti tehdä sunnuntaisin ilman että äitiyspäivärahan menettää, maksetaanko yel vakuutusta äitiysloman ajalta... Ja entäs tuohon tulokkaaseen liittyvät jutut... sitä listaa en edes ala kirjoittamaan, niiiin paljon on kaikkea uutta tiedossa. Mutta aika näyttää kuinka käy, nyt toivotaan ihania aurinkoisia päiviä, jotta voin pienentää luettavien kirjojen pinoa ulkosalla.

VIIME AIKOINA

väsymys on ollut suuri. Keho on totaalisen uupunut, samoin mieli. Eikä syksyn tulo auta asiaa lainkaan. Pimeys ei tehoa minuun virkistävästi, eivät myöskään kuulaat illat ja kirpeä ilma.

Verstaalla on ollut silti jaksettava. Ompelusatsi on lähtenyt laivaan, on korjattu trukinpenkkiä ja pehmustettu vanhoja puutuoleja. Alla oleva uusrokokootuoli ei passannut sisustukseen, joten pintaan piti laittaa uutta väritystä. Sinapinkeltainen sai väistyä raikkaan ruudun tieltä.

Tämän laiskanlinnapariskunnan vermeet olivat reisuissa likaantuneet aika tavalla. Tilalle haluttiin uutta puhdasta pintaa ja samalla hiukan erilaista ilmettä.

Välillä on hiljennettävä tahtia. Ja itsestään on muistettava pitää huolta. Aina ei vain jaksa, ihan oikein mitään. Tämäkin taitaa olla tätä yrittäjyyteen opettelua - kuinka rytmittää työ ja vapaa-aika, kuinka unohtaa työ ja heittäytyä muihin juttuihin. Ehkäpä tuokin asia selkiytyy vielä, niin kuin moni muu asia jo on tehnyt. Paljon on opittavaa ja varmasti monta erehdystä tehtävä, ennenkuin tietää ja taitaa paremmin.

Eli jatketaan harjoituksia ja ihmetellään lisää.

TUNGOSTA

Verstaalla nimittäin. Ommeltavaksi on saapunut läjä sohvan päällisiä. Isoja kappaleita siirtyy paikasta toiseen ja juuri kun luulen olevani voiton puolella, tajuan, että kasoja täytyykin ruveta taas siirtämään. Eli ommeltavana on vielä pari eri saumaa. Mutta työtä tämäkin!

Eräs asiakkaani ihmetteli kankaiden paljoutta ja sitä, mitä moisista palasista oikein tulee. Kun kerroin niistä syntyvän hyttisohvien päällisiä laivaan, totesi hän, että "nii-in, jokuhan nekin tosiaan tekee". Harvoinpa sitä tulee mietittyä, mistä kaikki jutut tähän maailmaan oikeastaan tulee. Monessa pienessä pajassa tehdään hommia isoihin kokonaisuuksiin. Ja vaikka välillä tuntuukin, että olen se pikkukiinalainen, joka ompelee ja ompelee ja ompelee, olen silti tyytyväinen, että kaikkea ei oikeasti vielä teetetä Kiinassa.

HIUKAN VALMISTA, HIUKAN MIETTELIÄISYYTTÄ

Lorvailun aiheuttama kaaos verstaalla alkaa asettautua. Sisään ja ulos on punkenut jos jonkinmoista persuksen alustaa. Ja se tästä työstä tekeekin hauskaa - mikään päivä ei ole samanlainen, ikinä ei aamulla herätessään tiedä mitä tulee vastaan. Välillä pistää epäilyttämään - tuleeko töitä tarpeeksi ja riittääkö tästä työstä oikeasti tuloja elämiseen asti, pitäisiköhän sittenkin hankkia duuni, josta tiedän pajonko saan palkkaa... Tähän asti töitä on riittänyt ja aina kun alkaa epäilyttämään, on uusia ihastuksia virrannut sisään. Mutta silti ajoittain murehdin - mielen koukerot ovat niin mystisiä. Tiedätte ehkä tunteen, kun sydän sanoo toista ja järki toista. Onneksi mieheni jaksaa muistuttaa kurtuista, jotka kipusivat otsalleni päivittäin ollessani töissä tehtaassa. Verhoilin päivät pitkät muutamaa erilaista tuolia ja olin kiukkuinen lähestulkoon kokoajan. Joten sinnitellään eteenpäin, ainakin mieli pysyy virkeämpänä ja ajatus raikkaampana.

Alla muutama viimeisistä projekteista, ensimmäisenä putkituoli, josta toivottiin mahdollisimman paljon samanoloista kuin ennenkin. Istuinmukavuus vain oli hävinnyt tiehensä kuoleentuneiden vaahtomuovien ja venyneiden pohjakankaiden myötä.

Pormestari oli myös menettänyt hiukan ryhtiään joustinsidonnan hajottua. Mukana tuli myös pormestarinna, joka valitettavasti väisti kameran. Eli kaksikosta kuvassa tällä kertaa vain toinen. Ensimmäisessä kuvassa herra vanhassa kuosissaan ja alempana uudet kuteet niskassa.

Myös tämä kaksikko koki täydellisen uudistuksen - valitettavasti kamera unohtui kotiin tuolien saapuessa ja kuvia ennen uudistamista ei ole saatavilla. Toisessa tuolissa oli saapuessaan punainen ruutukuosi, toisessa vielä alkuperäinen vihreä huntu, jonka perusteella uusi kangaskin valittiin.

UUDET SILMÄT HANKITTU

Löytyiväthän ne kuitenkin - uudet silmälasit.
Vielä pari päivää täytyy odottaa, mutta pian maailma palaa taas oikeannäköiseksi. Ja minä uudennäköiseksi. Mies odottaa jännityksellä - luulee vissiinkin, että olen ollut hurja ja hankkinut jotain todella räväkkää...

Kiitos teille kaikille kaatumisen ja lasien hajoamisen yhteydessä komentoijille. Ihanaa huomata, että joku elää näitä hetkiä kanssani! Ja oikeassa olitte - uskomaton tuuri kävi että itse säilyin ehjänä. Olisin ollut pulassa, mikäli kädet olisivat hajonneet - milläs sitä sitten töitä tekisin?

Verstaalla onkin pitänyt kiirettä. Mikä on hyvä asia. On hienoa huomata, että töitä on alkanut virrata sekä sisään että ulos. Iso satsi keinonahkaisia päällisiä on taas työn alla, nurkat pullistelee erimallisia suiruloita ja pörpylöitä, joista ommellaan pallien päällisiä ja nojatuolien selkämyksiä. Nämä eivät ole sitä ihaninta verhoilua - vanhaa, aikaa nähnyttä ja ajanpatinoimaa tarinaa, mutta työtä kuin työtä. Keinonahka on kamalaa, kädet väsyy ommellessa ja haju pinttyy vaatteisiin, mutta en silti valita. Kiitollinen olen kaikista töistä joita eteen tulee, vielä olen niin alussa tämän yrittämisen kanssa, että ei sovi olla ronkeli.



Kuvassa olevia pyörylöitä on ommeltavana useita satoja kappaleita. Huvitan itseäni kilvoittelemalla kellon kanssa. Kuinka monta kappaletta ompelen tunnissa, montako saumaa ehdin tehdä kymmenessä minuutissa, montako jonkun tietyn biisin aikana... Yksintekijän arki on melkoista... Mutta kun hyvä musiikki raikaa taustalla, jalka kaasuttaa vauhdilla ja ompelukone käy kuumana niin välillä sitä menee miltei transsin omaiseen tilaan ja huomaamatta on kasassa taas iso läjä valmista.

ELÄMÄN KOKO KIRJO

Täällä eletään jännittäviä aikoja - siskollani on laskettu aika huomenna. Saas nähdä tuleeko lähtö laitokselle vai haluaako pikkunen vielä vaan jatkaa köllöttelyä mahan uumenissa.
Jännitystä on ollut ilmoilla myös tulevien töiden suhteen - mielialat heittelehtii niin kovasti. Useimmiten usko siihen että töitä riittää on kova, mutta aika ajoin mielen oikukas voima meinaa olla liian vahva ja olen jo menossa katsastamaan työkkärin sivuilta itelleni vakaan työn ja säännölliset tulot.

Mutta, mulla on kyllä aivan mielettömän kiva työympäristö nyt, viihdyn mainiosti. Vieressä näkymää verstaalta - "asiakasosiosta", jossa voi kattella kankaita ja ihmetellä maailmanmenoa muutenkin, jos niin mieli tekee tehdä.

Tänään sain ilokseni muutaman uuden projektin ja viikon mittaan muutama työ on valmistunutkin. Viimeisimpänä vanhan heinäkoneen penkki, johon laitettiin vähän pehmuketta ja pintaan keinonahkaa, jotta ei persukselle ole niin kovat paikat kun konetta kesällä aletaan taas ajella. Hauskaa, että täälläkin vielä viljellään, vaikka ollaankin niin etelässä!

Viikolla verstaalla vieraili myös yksi kollega - verhoilija Seikku Nastolasta. Sain ihanan uuden verstaan tarvepaketin joustimineen ja kangasmalleineen - Kiitos Seikku, toivottavasti olet löytänyt tiesi myös tänne blogiin uuteen osoitteeseen!

Ohhoh, nyt alko naapurissa melkonen mylläkkä - tää on kyllä tällasen tiiviistiasumisen huonoja puolia. Mä olen vielä sellanen herkistelijä, että aina kun tuolta seinän takaa alkaa kuulua huutoa ja pauketta, pahotan mieleni oikein huolella. Miten jotkut vaan jaksaa riidellä kokoajan? Aivan kamalaa energian tuhlausta ja elämän ohi lipumista. Onneksi meillä on hyvät stereot - musiikki pelastaa mut toisiin maailmoihin, jotta ei tatte tuota mäiskettä kuulla. Musiikki on kyllä muutenkin aivan valtava voimavara. Ihaninta on viettää päivää stereoiden ääressä levypinojen vieressä, soittaa juuri se kappale joka sillä hetkellä tekee mieli kuulla ja taas soivan biisin aikana etsiä seuraava uusi pläjäys soitettavaksi. Musiikin avulla voi niin helposti liikkua paikasta toiseen ja kuinka upeasti se tulkitsee mielialoja. Oon huomannu, että mulla on selkeitä vuodenaikalevyjä - joitakin kuuntelen vain syksyisin, joitakin vain kesällä.

Aaah - nyt aionkin köllähtää sohvalle ja laittaa soimaan emma salokoskea. Letkeetä viikonloppua myös sulle!

MATERIAALIEN HURMAA

Asiat alkaa sutviutua. Hommat menee eteenpäin hiljalleen ja omalla painollaan, kerrankin olen malttanut olla kärsivällinen! Kävin tyhjentämässä loputkin eläkkeelle jääneen verhoilijan varastoista, ja nyt on kaapit täynnä nupeja, nauloja, neppareita ja vetoketjuja. Löytyy koristenauhona ja -nauloja, vanuja ja fyllinkejä sekä hurjia kankaita. Sain osakseni melkoista myhistelyä, kun suunnittelin tekeväni vanhasta sinapinkeltaisesta vakosametista itselleni mekon…

Verstas on nyt oikeasti verstas, mainokset ja käyntikortit on tulleet painosta ja ulkoseinässä komeilee uusi uljas verhoomo Vanhan Viehätys kyltti. Jihaa - nyt voi sitten taas keskittyä oikeasti verhoiluun.

Viimeisin työ sillä saralla on ollut sänkytuolin verhoilu. Tuolista saa 80cm leveän sängyn kun istuimen kääntää alaspäin, kunnon vanhan ajan vuodesohva siis! Kulunut raidallinen kuosi sai väistyä uuden pinkin ihastuksen tieltä ja saipa sisuskin uutta täytettä perien pehmukkeiksi.

Huomenna aion tehdä hevosen. Luit oikein - hevosen. Kattotaas millanen siitä syntyy, lupaan laittaa kuvia kunhan sille on saatu suitset niskaan.

• 
  
• 
  

Kylläpäs on aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta - tekniikka ei todellakaan ole ollut meidän perheelle armollinen. Jo toinen kone hajosi käsiin ja nyt on jo kaivettu esiin ikivanha räppänä, jotta pysyttäisiin edes hieman vauhdissa mukana.

Yritys on nyt perustettu! Aika mahtava tunne, vaikkakin välistä tuntuu ettei sitä oikein ole edes ehtinyt ymmärtämään kun on niin paljon hoidettavia asioita. Toisinaan tulee mieleen ajatus, jotta olisihan se helppoa mennä työpaikalle, tehdä hommat ja jättää kaikki taakseen kun ovesta poistuu. Mutta sitten taas joka päiviä hihittelen itsekseni, kun saan häärätä vanhojen ihanuuksien kimpussa ja itse määrittää omat työaikani.

Täältä hiljaiselon aikana hajuhernevuodesohva on valmistunut ja lähtenyt hajuttomana maailmalle - saikin seurakseen 50-luvun kodin lamppuineen ja valaisimineen, varmasti ihana paikka sohvavanhukselle viettää eläkepäiviään.

Tällä hetkellä työn alla on seuraava pariskunta ja kuuluupa samaan sakkiin myös sohvakin.

Huomenna saan käsiini kaksi aivan kauhistuttavaa karvaturilasta - odottakaahan vaan kun näette kuvat. Kuinka joku onkin keksinyt päälystää tuolit matolla???

• 
  

MUMMOLAN VINTIN HELMI

Tänään loppui yrittäjäkurssi ja nyt pitäisi sitten olla valmis aloittamaan oma toiminta. Mielialat heilahtelee laidasta laitaan, itse verhoilu on vaan niin hurjan antoisaa, mutta kaikki muu siinä ympärillä tuntuu välistä niin helvetin hankalalta. Kirjanpitäjän valinta, nettisivujen teko, markkinoinnin suunnittelu… lista on loputon. Mutta kaipa se niin vain on, ettei missään hommasa ole vain ihanuutta ja iloa, pitää olla paskaa ja perämoottoreitakin aina välillä.

Aiemmin aloitettu sohvan verhoilu jämähti jäihin kankaan toimituksen vuoksi. Hajusyöpöt on roudattu roskiin ja otin pitkän tauon jälkeen käsittelyyn mummolan vintistä löytyneen helmen. Vanhus oli menettänyt muotonsa täysin ja aloitin kunnostuksen tekemällä tuolin sisällä olleet puuosat kokonaan uusiksi joskus pari vuotta sitten. Nyt oli aika laittaa verhoiu kuntoon ja kylläpä taas kelpaa jousia kulutella persuksen jos toisenkin. Vielä täytyy lakata käsinojat ja jalakset ennen varsinaista keinumista, tähän asti on päästy tässä vaiheessa.