6. helmikuuta 2013

Palli



Pieni mutta tarpeellinen palli sai ylleen keväästä innoittautuneena uuden raikkaan nutun. 
Tuo saa ainakin meikäläisen hymyilemään - ihanan värikästä! 


3. helmikuuta 2013

Verhoilijan oma


Sohva nimittäin. 

Päätin tempaista ja tehdä kerrankin jotain omaan kotiinkin. 
Sohvan alkuperäinen musta-harmaa kukkakuosi ei oikein miellyttänyt,
 eikä sopinut olohuoneeseemme alkuunkaan. 




Nyt siellä joku tietysti miettii, jotta miksi olen ostanut sohvan, jonka ulkonäkö ei miellytä... No sisäinen sulo vileenhän se sai tämän aikaan, kun halvalla sai.

Sohvan muodot miellyttivät kovin, mutta päälikangas ei. Laadukkaat sisätyynyt puhuivat myös puolestaan. Päälikangasta kun ei ollut mahdollista siihen hätään saada muunlaisena niin tein hullun päätöksen - otan tämän silti. 







Uusi päälikangas on Harlequinin valikoimista ja vaalentaa olohuonetta kummasti entiseen verrattuna. Nyt pistää silmään enää nuo mustat jalat, nehän täytynee siis maalata uudelleen. Saapa nähdä milloin ne valmistuu... tuskin ihan ensi viikolla ;) 




1. helmikuuta 2013

Columnatuolit


Nämä Ilmari Lappalaisen suunnittelemat Columnatuolit saapuivat verstaalle päälisin puolin ehjän näköisinä. Pehmustusta tunnustellessa osasin odottaa pahinta...


Päälikankaan alta paljastui sahajauoksi murentunut vaahtokumi. 


Kovaa ja koppuraista.
Jauhoista ja pölyävää.
Haisevaa ja takertuvaa. 
Perussetti verhoilijan arjessa. 



Kuten kuvasta voi päätellä, tuolin pehmustus uusittiin täysin. Puuosat ehostettiin Seitsemännessä Huoneessa Paippisissa. Pintaan valittiin rauhallista vaaleaa. 



Columnan vanerin muotoilun vuoksi tuolissa on melkoisen mukava istua. Eipä ihme siis, että tuolia on tituleerattu terveystuoliksi. Lappalainen on osannut mitoitus- ja muotoilupuuhat - ainakin tällaisen lyhyen ihmisen vinkkelistä katsottuna. 


26. tammikuuta 2013

K-tuolit



Nämä k-tuolit tulivat remonttiin istuinkelvottomuutensa vuoksi. Selkänojaan ei voinut enää nojata, sillä se meinasi vajota takakenoon, myös käsinojat olivat pahasti katkeilleet.


Tuoleille tehtiin perusteellinen korjaus, rungot liimattiin ja käsinojat korjattiin puusepän toimesta. Istuimien jouset sidottiin uudestaan ja istuimen perustus ja pehmustus tehtiin perinteisiä materiaaleja käyttäen. Myös selkänojan pehmusteet uusittiin täysin, vanha puulastu oli niin rutikuivaa, että se musertui pieneksi muruksi purettaessa. 











Loppusilauksen tuoleille antaa Harlequinin Pasha kangas. 
Arjen glamouria sanon minä! 

Laiskanlinna


Tämä laiskanlinna valmistui jo ennen joulua, komistus tuli verstaalle perusteelliseen remonttiin. 


Tuolin koko perustus tehtiin uusiksi niin istuimessa, selkänojassa kuin käsinojissakin. Joustimien sidontaa siis riitti, sillä tässä kaunokaisessa käsinojatkin ovat joustavat. Perinteisiä materiaaleja käyttäen tuolista muotoutui taas kestävä kaunokainen.




Viimeisenä silauksena päälle puettiin upea kukkauosi, jonka väri valikoitui asiakkaan kotona olevan vanhan puulattian mukaan.



Keittiöön


 Nämä keittiöntuolit ovat olleet kovassa käytössä. Osa tuoleista nitkui ja notkui niin paljon, että istuminen alkoi olla hankalaa. Yksi tuoleista oli päälystetty uudelleen valkoiseksi, muiden pinnassa oli edelleen alkuperäinen kangas. 


Tuolien kaikki liitokset liimattiin uudelleen ja puuosat puhdistettiin. Pehmustus uusittiin vanhan mukaisesti perinteisellä vanulla ja päälle puettiin kulutusta kestävä helppohoitoinen Divine kangas. 









Näillä mennään taas pitkään, ( kunhan muistavat olla kiikkumatta... ).


60-luvun tyyliin


Kaunokaisen nuttu oli puhki ja istuintyyny tiensä päässä. 
Lempituoli tuotiin korjattavaksi, jotta sen tarina saisi lisää vuosia. 


Ja niitähän piisaa taas, sisällä uutta pehmustusta, päällä uutta pintaa. 




Istumapaikasta kuulemma taistellaan, kuka mahtaa ehtiä ekana...