22. heinäkuuta 2011

Ruokasalin kaluston tuoleja

Komea ruokasalin kalusto haluttiin uudistaa täysin. Tuolien lisäksi kalustoon kuuluu ruokapöytä sekä astiakaappi. Puuosat toimitettiin pintakäsittelijälle Paippisiin Seitsemänteen Huoneeseen ja istuinosat jäivät minulle uusittaviksi. 





Kaikkiin tuoleihin uusittiin istuinten sisustat ja tietysti kangas. Muuttivatpa tosissaan ulkonäköään - uusi maalattu pinta ja Designers Guildin samettipintainen kiilto sen tekivät. 




Nauhan väriä mietittiin pitkään - tämän valitun tumman ja valkoisen välillä. Mitään tismalleen kankaan väristä nauhaa ei ollut saatavilla. Nyt tuoleihin haluttiin selkeä kehys selkänojiin, mutta kuten asiakas totesi: "mikäli näyttää liian tummalta kotona, voihan tuon aina vaihtaa siihen valkoiseen". 


Valmiit tuolit eivät matkanneetkaan asiakkaan kotiin - vaan varastoon. Siellä ne odottavat remontin valmistumista ja uuteen kotiin pääsyä.

Kivaa viikonloppua - koittakaahan nauttia helteistä!


19. heinäkuuta 2011

Vuodesohva

Tuli tämmöinen vuodesohva verhoiltavaksi. Vanhat kankaat olivat melkoisen kulahtaneet ja likaiset, joten ylle kaivattiin uutta ja puhtoista tavaraa. 



No siinä sitä sitten olisi, uutta pintaa ja uutta ilmettä. Näyttää läjältä tämä uusi, kuten tuo vanhakin, sillä sisällä oleva mekanismi jäi omistajalle. On siis ikäänkuin vailla pohjaa vielä, joten tyynyt ei oikein pysy kohdillaan. 

Verstaalla on pitänyt haipakkaa ja paja on tällä hetkellä kohtuullisen täynnä. Hyvä jotta työtä piisaa, jotta ihmiset laittavat vanhoja kuntoon eivätkä heitä kaikkea pois ja osta tilalle "kertakäyttöistä" huonekalua. Kyllä näissä vanhoissa vaan on niin kovin paljon potentiaalia! 

Kivaa loppuviikkoa sinne missä oletkin!


14. heinäkuuta 2011

Pikkukaunottaret




Kaksi aika suloista pikkuista kaunotarta saapui verstaalle ehostuksen tarpeessa. Emäntä oli käsitellyt nuhjaantuneet puuosat utuisen mattaiseksi valkoiseksi ja pohjassa repsottavien satulavöiden ja revenneiden säkkikankaiden tilalle tarvittiin uutta sisutaa. Tilalle uudet ehjät vyöt ja tiivis säkki, täytteeksi heinää ja vanua. Ruostuneiden nupien värjäämien päälikankaiden tilalle puhdas palttoo ja reunoille koristenauhat viimeistelemän  sisarusten uusi elämä. 



13. heinäkuuta 2011

Pois tieltä likaiset pääliset

Siro sohvakalusto kaipasi likaantuneiden pääliseien tilalle uutta raikasta ilmettä. Sisustat olivat hyvässä kunnossa, joten näille riitti pelkkä kankaiden vaihto. 



 Vanhat lehtikankaat saivat lähteä ja tilalle vaihtui kukikas kuosi. Uusi kangas on Lauritzonin Gillmore.




Uutta ja ehompaa


Saapui tämmöinen mahtava kalusto verhoiltavaksi. Oli istuttu niin innokkaasti, jotta satulavyöt olivat pettäneet ja joustimet valahtaneet pohjasta alas. Eli operaatioon kuului koko helahoidon uusiminen. 



Vanhat kankaat ja sisukset pois ja tilalle uudet satulavyöt, joustimet sidontoineen, perustus heinineen, puulastuineen ja juuttikankaineen. Satsi erilaisia ompeleita ja uutta pintapehmustetta - siinä se noin niinkun pikakelauksena ja roimasti lyhennellen ennen päälikankaan laittoa. 

Ja tässä lopputulos.



Sarjaan kuului myös kolme pikkutuolia ilman käsinojia - aika komiat nämäkin.


15. kesäkuuta 2011

Kulmasohvan uusi elämä


Tämä sohva on nähnyt monenmonta tarinaa. Ben af Schultenin suunnitteleman jättikulmasohvan vanhat tyynyt olivat palvelleet 30 vuotta. Ensin asiakkaan vanhemmilla, nyt heidän lapsensa kodissa. Kangas oli aikansa elänyt ja sisätyynyt menettäneet muotonsa ja mukavuutensa, joten oli aika päivittää sohva käyttökuntoon. 

Sisälle tehtiin uudet vaahtomuovityynyt paksuine vanuineen ja päälle ommeltiin irroitettavat pääliset, joita on helppo pestä. Johan taas kelpaa istuskella. Ehkä tämä siirtyy vielä nykyisten omistajien lapsille - ei siis mikään kertakäyttöhuonkalu. 

31. toukokuuta 2011

Rokokoo

Tämmöinen ihana sohvakaunotar saapui verstaalle, toivottiin käsittelyä, joka toisi sohvan 2000-luvulle. Sillain niinkun aika rajustikin. Että takaisin ei haluttu viedä samannäköistä kun tullessa. 


Sohvan perustus oli pettänyt pahasti. Pohjassa olevat satulavyöt olivat katkeilleet ja jousitus pudonnut liian alas - olen jotenkin kummallisesti onnistunut kuvaamaan sohvan siten, että roikkuvat vyöt eivät näy. 

Sohva purettiin siis aivan kaljuksi ja työt aloitettiin vyöttämällä pohja uudelleen. Vöiden päälle joustimet ja uusi sidonta. Sitten säkkikangasta, meriheinää ja puulastua. Näiden päälle uutta säkkiä, liuta erialisia ompeleita ja vielä vähän lisää pehmustetta ennen uutta kangasta. Selkänojaan sama käsittely, mutta ilman joustimia. 

Ja tämmöinen siitä sitten tuli - hiukan raju, mutta kuitenkin jotenkin vanhahtava. Ainakin se on erilainen. 



Minusta se on aika namu.