HARMITUS

Ihmismieli on eriskummallinen. Ja välillä on vain niin todella vaikea tajuta toisten ajatuksenkulkua. Kävin tyhjentämässä kirppispöytäni ja ilokseni huomasin, että melkoisesti tavaraa oli vaihtanut omistajaa. Jes - minä pääsin eroon tarpeettomasta ja joku toinen sai tarpeellista. Myytävien joukossa oli muutama omatekemäni kodin seinäkoukku ja ilahduin, kun kaikki olivat menneet kaupaksi. Mielenkiinnosta selasin myyntilaput läpi ja huomasin, että joukosta puuttui noiden koukkujen laput. Kirpputorin omistajan kanssa keskusteltuani totesimme, että lappuja ei enää muualla ole eli vaihtoehdoksi jää tavaran siirtyminen väärään pöytään.

Ei kun kirpputoia kiertämään. Mutta ei löytynyt. Sitä mitä etsin nimittäin. Mutta kaikkea muuta omaan pöytään kuuluvaa kylläkin. Muutamat vaatteet joita en olisi muistanut. Ihmiset siis ottavat mukaansa ja päättävät myöhemmin etteivät haluakkaan tätä ja jättävät siihen mikä lähimpänä sattuu olemaan. Hitsi - ei olisi kovin iso vaiva palauttaa oikeaan pöytään. No, antaa toisten olla ajattelemattomia tuumasin ja jatkoin etsintää hintalaputtomien nurkkaan. Ei löytynyt koukkuja vieläkään.

Eli vaihtoehdoksi jää varastaminen. Kirpputorilta. Aika uskomatonta. Tarkemmin asiaa mietittyäni totesin, että minun pöydästäni on hävinnyt ainakin yksi mekko ja nuo koukut - rahallinen menetys ei ihan hirmuinen ollut, mutta suurempana harmituksena ajatus siitä, että joku viitsii varastaa toisen omaa. En voi ymmärtää. Mahtaakohan hän, joka koukut vei, ilahtua katsellessaan niitä seinällään tai hän joka pukee mekon ylleen ilostua uudesta koltusta samalla tavalla kuin me maksavat asiakkaat riemuitsemme löydöistämme?