Verhoilu on vienyt sydämeni. En malta olla erossa tuoleista ja sohvista - rikkinäisistä, kuluneista, rähjäisistä ihanuuksista. Silmissäni välketii ilo kun bongaan vanhan räjähtäneen yksilön roskalavalta ja näen sen mielessäni uudessa kukoistuksessaan. Nyt harrastus on muuttumassa ihan oikeaksi työksi - olen perustamassa verhoomoa. Hiukan hurjistuttaa, hiukan hämmentää ja enimmäkseen kihelmöittää. Voiko olla mahdollista, että saan tehdä työkseni juuri sitä mistä nautin niin kovin paljon? Se kuulostaa uskomattomalta! Aika, näyttää kuinka neidon käy, monta asiaa on vielä kesken, mutta ilolla mennään eteenpäin.
Viimeisin viehättävä vanha sai uuden kuoren ja elämä jatkuu taas monta vuotta uudessa kukoistuksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti