VERSTAALTA

Verhoomoni toimitilat ovat hyvin tavanomaisessa toimitilassa, joka ei ulospäin ole järin kutsuva. Tilaa ei ole huimasti, joten monesta unelmasta on tingittävä. Toisaaltaan tilaa on ruhtinaallisesti, on oma tilaa  kangasmalleille, sekaan mahtuu pieni toimistonurkkaus ja tietysti paikat kaikelle tarpeelliselle verhoilutyössä tarvittavalle. 

Mutta ne unelmat, niitä siintää mielessä pilvin pimein. Kunpa joskus saisin näyteikkunan. Miten mahtavia somistuksia siihen saisikaan vaihdella vuodenaikoijen vaihtelun mukaan. Kunpa saisin ihanan showroom tilan, johon kaikki kangasmallit ja muut tilpehöörit mahtuisivat esille siististi ja ilmavasti. Työhuonepuolella kaipaisin liimaus- ja varastohuonetta, jossa säilyttää vaahtomuovit ja tehdä haisevat liimaushommat. 

Mutta näillä porskutellaan mitä olemassa on, eikä voi sanoa ettenkö olisi tyytyväinen. Tykkään työpaikastani ja siellä mahtuu tekemään kaiken tarpeellisen, mutta aika-ajoin iskee unelmointivaihde päälle voimakkaampana. Silloin rymsteeraan asiakastilan uuteen uskoon, virittelen kangasmalleja eri paikoille, koitan tehdä tästä tilasta sellaisen, johon itse haluaisin tulla uudelleen. 

Uskon, että jonain päivänä haaveeni toteutuvat, vaalitaan siis niitä. Mutta siihen saakka nautitaan siitä mitä on tässä ja nyt.  

Ps. Palataan toisella kertaa verstaalle siihen turaosioon, eli työpisteiden puolelle :) 

TUOLIVANHUS

Täällä ollaan, vaikka pitkään onkin ollut hiljaista. 

Joulunalusaika oli töiden puolesta melkoisen kiireinen

ja töiden valmistuttua olin sen verran loman tarpeessa, 

ettei tullut töihin palattua edes täällä blogissa. 

Tammikuu on alkanut työn touhussa, tällä haavaa 

työpöydällä on tämmöinen karvakasa. Aika sympaattinen 

ilmestys, vaikka niin kovin räjähtänyt onkin. 

JOULURYYSIS

Verstaalla alkaa olla perinteinen jouluruuhka. Nurkat pullistelee

kunnostettavia tuoleja ja sohvia, työtila vähenee ja asiakastila 

täyttyy tekemättömistä töistä. Vielä on muutama isompi projekti 

odottamassa ennen joululomaa. 

Kiitollisena tuijotan tekemättömiä kasoja, ja tietysti myös niitä 

tehtyjä valmiita. Aivan mieletöntä, että ihmiset verhoiluttavat

ihania vanhojaan. Aivan mieletöntä, että mä saan tehdä näin

hienoja yksilöitä, ja ennenkaikkea tehdä sitä mitä rakastan. 

Parhautta! 

Kyllä ne järjestyy - asiat

No niinhän se on, kuten Emilia edellisen postauksen kommenteissa sanoi - asioilla on tapana järjestyä. Aina sitä ei vain jaksa muistaa, kun miljoona asiaa surraa aivoissa, kun tuntuu, että kaikki on tekemättä ja keskeneräistä ja kun mieli on täynnä toiveita ja vaateita.

Silloin tuntuu, että mikään ei onnistu, kaikki menee pieleen ja jaksaminen on vähissä. Hetken tuntui siltä. Mutta tässä mennään ja porskutetaan edelleen, kaikki on reilassa ja aikaakin näyttäisi riittävän kaikkeen tarpeelliseen. Ja vähän muuhunkin.

Äitiyslomanaikaiset yritysasiat alkaa olla paketissa, joten suurimmat huolet työrintamalla on mennyttä aikaa. Kaikki on niin kovin uutta, että asioita joutuu miettimään hiukan pidempään. Tänään jo ehdin murehtia sitäkin, että verstaselämä jää nyt tauolle. Siellä kun on tullut vietettyä tunti jos toinenkin töitä tehden ja elämää ihmetellen. On varmaankin omituista olla pois pidempään, vaikka juuti nyt olen vain tyytyväinen, että voin hengähtää, pitää taukoa ja keskittyä muuhun.

Ja nyt aion tehdä niinkuin Seikku kommentoit - nauttia loppuodotuksesta ja tutustua lisää tuohon ihmeelliseen pieneen. Siinä sivussa ehkä jo vähän vauvahössötystäkin - ainakin kaapissa odottaa muutamat kankaat sängyn reunasuojuksen tekoa ja lakanoiden ompelua varten. En siis kuitenkaan aio unohtaa ompelukonetta...

Ja ehkä myös lisää laventelia, basilikaa, minttua... Lisää multaa ja ruukkuja, lisää tuoksuja ja makuja. Tulkoon ihana kesä!

Suunnanmuutoksia

Elämässä puhaltelee uudet tuulet ja edessä on erilaiset kujeet.
Ei siksi etteikö verhoilu innostaisi, etteikö yrittäminen olisi mielenkiintoista ja ettenkö jaksaisi vanhoja kunnostaa.

Syynä on tämä:


Äitiysloma on alkanut ja verstaan ovet on pantu säppiin hetkeksi. Onnekseni sain mahtavan sijaisen, joka tulee jatkamaan toimintaa minun poissaollessa. Ihanien vanhojen pelastaminen siis jatkuu edelleen!

Uuden tulokkaan aika putkahtaa maailmaan on laskettu heinäkuun ensimmäiseksi, saapa nähdä malttaako odottaa sinne vai kuinka käy. Mahassa käy hurja myörinä, vatsanahka pingahtelee ja vessassa pitää rampata tämän tästä.

Monta asiaa on vielä hoitamatta ja selvittämättä - että saako niitä töitä oikeasti tehdä sunnuntaisin ilman että äitiyspäivärahan menettää, maksetaanko yel vakuutusta äitiysloman ajalta... Ja entäs tuohon tulokkaaseen liittyvät jutut... sitä listaa en edes ala kirjoittamaan, niiiin paljon on kaikkea uutta tiedossa. Mutta aika näyttää kuinka käy, nyt toivotaan ihania aurinkoisia päiviä, jotta voin pienentää luettavien kirjojen pinoa ulkosalla.

Ihan jotain muuta

Pääsiäislomailu pohjoisessa teki terää.

Ei verhoilua (paitsi barbeille uusi sohva ja pylvässänky),
ei kiirettä eikä ressiä.
Sitäkin enemmän naurua ja kummityttöjen kanssa kihertelyä.

Ihmeteltiin pääsiäispupua, joka oli piiloittanut munia ympäri taloa,
hihdettiin ja ihasteltiin tuntureita.
Välillä seikkailtiin kesässä kukkamekot hulmuten,
välillä rakennettiin lumiponeja.
Sitten syötettiin poroja ja mussutettiin pääsiäisherkkuja itsekin.



Lumet alkoivat sulaa pohjoisestakin. "Kevät tulee", huusivat tytöt kun lumipeitteen alta paljastui sammalta ja ehtaa maantietä. Ja mikä ihana yllätys kotona odottikaan - täällähän voi tepastella jo tennareilla!

Matkalla

oli aikaa olla.
Tassutella rauhassa, tyhjentää mieli turhasta hurinasta,
ihmetellä ja hämmästellä.
Oli aikaa ladata akkuja, saada virtaa väriloistosta ja auringonsäteistä.
Oli aikaa pysähtyä ja muistaa, että olen ihana.

KAAOS

ympäröi minua. Muuton takia kaikkialla on laatikoita, säkkejä ja nyssäköitä. Tavarat vaeltavat paikasta toiseen ja kaaos ulottuu jo verstaalle asti, jonne vanha sohvamme joutui evakkoon. Käymme mieheni kanssa hiljaista taistelua sohvan kohtalosta - kumpikin itsensä kanssa sekä keskenämme. Epäröimme sen kohtaloa - jatkaako se eloaan kanssamme vaiko jossakin toisessa kodissa. Mikäli matka jatkuu meidän huushollissa, on edessä verhoilu - ja koskas sitä omiaan olisi aikaa tehdä...

Edessä on hurja viikko. Muuton lisäksi muutama työ on saatava valmiiksi ennen lomaa. Loppviikosta pari päivää vierähtää opiskelujen parissa - aloitin nimittäin jatkokoulutuksen, ja seuraavan vuoden aikana ihmetellään ja touhutaan verhoilijakisällin koulutuksessa. Hommaa siis piisaa, mutta onneksi edessä siintää loma ja udet kujeet.

Alla yksi viimeaikaisista töistä - kaunis vaneriselkäinen k-tuoli, joka sai sisälleen täysin uuden repertuaarin. Vanhojen joustimien ja rikkimenneen heinäkakuun päälle oli lätkäisty vaahtomuovista leikattu istuin, joka oli kovin muhkurainen ja liian pienikin. Nyt sisällä on uusien joustimien päällä säkkikankaat ja heinät oikeaoppisine ompeleineen sekä asianmukaiset fyllingit pinnassa.

Upeaa viikkoa sinulle - kiva kun kävit!

HARMITUS

Ihmismieli on eriskummallinen. Ja välillä on vain niin todella vaikea tajuta toisten ajatuksenkulkua. Kävin tyhjentämässä kirppispöytäni ja ilokseni huomasin, että melkoisesti tavaraa oli vaihtanut omistajaa. Jes - minä pääsin eroon tarpeettomasta ja joku toinen sai tarpeellista. Myytävien joukossa oli muutama omatekemäni kodin seinäkoukku ja ilahduin, kun kaikki olivat menneet kaupaksi. Mielenkiinnosta selasin myyntilaput läpi ja huomasin, että joukosta puuttui noiden koukkujen laput. Kirpputorin omistajan kanssa keskusteltuani totesimme, että lappuja ei enää muualla ole eli vaihtoehdoksi jää tavaran siirtyminen väärään pöytään.

Ei kun kirpputoia kiertämään. Mutta ei löytynyt. Sitä mitä etsin nimittäin. Mutta kaikkea muuta omaan pöytään kuuluvaa kylläkin. Muutamat vaatteet joita en olisi muistanut. Ihmiset siis ottavat mukaansa ja päättävät myöhemmin etteivät haluakkaan tätä ja jättävät siihen mikä lähimpänä sattuu olemaan. Hitsi - ei olisi kovin iso vaiva palauttaa oikeaan pöytään. No, antaa toisten olla ajattelemattomia tuumasin ja jatkoin etsintää hintalaputtomien nurkkaan. Ei löytynyt koukkuja vieläkään.

Eli vaihtoehdoksi jää varastaminen. Kirpputorilta. Aika uskomatonta. Tarkemmin asiaa mietittyäni totesin, että minun pöydästäni on hävinnyt ainakin yksi mekko ja nuo koukut - rahallinen menetys ei ihan hirmuinen ollut, mutta suurempana harmituksena ajatus siitä, että joku viitsii varastaa toisen omaa. En voi ymmärtää. Mahtaakohan hän, joka koukut vei, ilahtua katsellessaan niitä seinällään tai hän joka pukee mekon ylleen ilostua uudesta koltusta samalla tavalla kuin me maksavat asiakkaat riemuitsemme löydöistämme?

VIIME AIKOINA

väsymys on ollut suuri. Keho on totaalisen uupunut, samoin mieli. Eikä syksyn tulo auta asiaa lainkaan. Pimeys ei tehoa minuun virkistävästi, eivät myöskään kuulaat illat ja kirpeä ilma.

Verstaalla on ollut silti jaksettava. Ompelusatsi on lähtenyt laivaan, on korjattu trukinpenkkiä ja pehmustettu vanhoja puutuoleja. Alla oleva uusrokokootuoli ei passannut sisustukseen, joten pintaan piti laittaa uutta väritystä. Sinapinkeltainen sai väistyä raikkaan ruudun tieltä.

Tämän laiskanlinnapariskunnan vermeet olivat reisuissa likaantuneet aika tavalla. Tilalle haluttiin uutta puhdasta pintaa ja samalla hiukan erilaista ilmettä.

Välillä on hiljennettävä tahtia. Ja itsestään on muistettava pitää huolta. Aina ei vain jaksa, ihan oikein mitään. Tämäkin taitaa olla tätä yrittäjyyteen opettelua - kuinka rytmittää työ ja vapaa-aika, kuinka unohtaa työ ja heittäytyä muihin juttuihin. Ehkäpä tuokin asia selkiytyy vielä, niin kuin moni muu asia jo on tehnyt. Paljon on opittavaa ja varmasti monta erehdystä tehtävä, ennenkuin tietää ja taitaa paremmin.

Eli jatketaan harjoituksia ja ihmetellään lisää.

TYHJENNYS

Myläkkä sai alkunsa ystäväni tiluksilta. Vanha maalaistalo sekä uudempi omakotitalo ovat keränneet tavaraa sisuksiinsa KAUAN. Nyt käynnissä on viimeiset puhdistukset ja kävimme pelastamassa paikalta pari vanhaa upeaa Singeriä, ikkunanpokia, Riihimäen Ihanne lasipurkkeja ja ihania vanhoja maitopulloja.



Jotta saimme kaiken mahdutettua verstaalle, oli siellä hiukan raivattava. Tavaraa on kertynyt liikaa, kangasmalleja on poistunut mallistosta ja nurkat tursuaa minulle tarpeetonta sälää.
Mutta että roskikseen... en raaskinut.

Siispä keräsin ylimääräiset kangastilkut, vaahtomuovipalaset ja pahvirullat ja kuskaan ne päiväkotiin askartelutarpeiksi. Tai niin ainakin kuvittelen tekeväni - saapa nähdä otetaanko ne vastaan vai ajelhtivatko ne kenties autossani hamaan tulevaisuuteen.

Vimma siirtyi kotiin. Alkoi ahdistaa. Tavaranpaljous nimittäin.
Kaapeista tyhjentyi tavaraa parin kirpputoripöydän verran, osa lähti suoraan vaatekeräykseen, iso kasa paperinkeräykseen ja jotakin roskikiin asti. Varastossa odottaa kuorma kierrätyskeskukseen vientiä ja mielessä siintää uuden tyhjennyskierroksen aloittaminen.



toivottavasti näille löytyy uusi omistaja

Sillä luopuminen on välillä niin hurjan vaikeaa. Tuntuu ettei juuri mitään raaskisi laittaa pois vaikka tavara olisi meidän kodissa aivan turha. Ja siksi ensimmäinen kierros tuottaa usein varsin maltillisen tyhjennyksen. Mutta nyt aion pysyä lujana. Raja menee matkalaukun koossa. Yhteen askartelutarpeet, yhteen muistot, joita on ehkä mukava tiirata vanhana. Yhden uroteon tein jo tyhentäessäni matkalaukullisen vuosia keräämieni taloihanuuksien, huonekalujen ja puutarhojen kuvia. Jäljelle jäi muutama sykähdyttävä, jotka taitavat päätyä aarrekarttaani. Ja mikäli eivät, saavat nekin lähtöpassit. Nyt ei parane tunteilla!


Luopuminen on välillä hurjan vaikeaa, mutta niin kovin palkitsevaa. Mieli kevenee ja koti raikastuu, uudet energiat pääsevät liikkeelle ja asiat alkavat loksahdella oikeisiin uomiinsa.

PÄIVÄN SYKÄHDYTTÄJÄ

REISSULAISMEININKIÄ

Verhoilija suuntaa tiensä Ruotsin puolelle, uudistamaan laivan rikkinäisiä palleja, penkkejä, nojatuoleja, hyttisohvia.... Hiljaisuus siis saa taasen jatkoa täällä. Mutta pysytelkää mukana - lisää on taatusti tiedossa kunhan taas palataan kotirintamalle.

Nauttikaa auringosta ja olemisesta. Viettäkää leppoisia päiviä, naurakaa ja ihmetelkää. Ruoho tuntuu ihanalta paljaiden jalkojen alla.

ONNETTOMUUKSIA JA LUOPUMISEN TUSKAA

Kävi huonosti. Tai toisaalta katsottuna tuuri.
Liukastuin portaissa ja liusuin naama edellä alas.
Poski ruhjeilla, silmälasit palasina.
SILMÄLASIT PALASINA!!!

Apua!
Rakkaat, kauan palvelleet kakkulat osissa.
Viis jalassa tykyttävästä kivusta, ohimolla jyskyttävästä tunteesta, aristavasta poskesta ja poskipäästä vuotavasta haavasta. Millä minä nyt katselen maailmaa?!?

Ei auta kun lähteä metsästämään uusia.
Toivottavasti löytyy yhtä mukavat, itseni näköiset sangat. Sellaiset jotka voi ilolla laittaa päähän joka aamu, joiden läpi on helppo ihmetellä maailmaa ja jotka istuvat niin, että välillä unohtaa niiden olevan päässä.

Onni onnettomuudessa - itselleni ei käynyt juuri kuinkaan.
Pieni haava poskipäässä ja kivistävä kankku - muuten neito iskukykyisenä kevättä vastaanottamassa. Ei edes mustelmaa poskessa - kiitos kylmägeelipussien!

SAIRASPÄIVIÄ JA UUSIA KUJEITA

Monen sairaspäivän jälkeen olen taas pääsemässä vauhtiin. Viime viikko sujui mitä enemmissä määrin teekupposten äärillä - kamomillaa, inkivääriä, vihreää teetä, sitruunamelissaa... Välillä kuumaa mustaherukkamehua ja vähitellen alkaa taudin selkä olla taitettu.

Viikonloppuna bongasin kaupasta intian muistoja, kun teehyllystä löytyi chaita, tuota mausteista teeherkkua, johon intiassa lisättiin kuumaa maitoa ja joita kiskottiin pikkuruisista laseista ympäri kyliä aina kun oli mahdollista pitää tauko päivän askareista. Ja jos chain juonti niin ei sitten mikään ollut hyvä syy taukoiluun...

Verstaalla on ollut hötäkkää sairastelusta huolimatta ja siitä johtuen. Aikataulut meinaa mennä pieleen kun monta päivää hortoilee ohi sängynpohjalla. Mutta pikkuhiljaa aletaan kuroa kiinni menetettyjä päiviä. Tällä haavaa on työn alla pormestaripariskunnan toinen puolisko - toinen vanhus lähti jo takaisin kotiin uusi palttoo yllään. Harmi, että joku on aiemmin hävittänyt pormestarin käsinojiin kuuluvat tyylikkäät puukuoret - luulimme niiden löytyvän kankaiden alta, vaan eivätpä löytynytkään. Joten pitipä laittaa tilalle kangasta.

vanhassa olemuksessa ja uudessa kuoressa

Kotiinsa on lähtenyt jo kauan sitten kuvissa vilahtanut sohva. Uusi puku, uudet sisälmykset sekä uusi divaaniosa - ja johan muuttui olemus aivan erilaiseksi.

On ihana huomata, että omat unelmat alkavat elää. Nyt teen sitä mitä toivon saavani tehdä. Asiakkaat ovat alkaneet löytää tiensä luokseni ja töitä tulee lisää tasaiseen tahtiin. Se on aivan mahtavaa! Ja kaiken kukkuraksi ulkona kevät tekee tuloaan voimalla - multa alkaa haista ja tennarikelit vaanivat nurkan takana.

Hihii - viettäkää ihania päiviä ja muistakaa nauraa paljon!

KAUKOKAIPUUTA

Olen viettänyt aikaa kuvakasojen äärellä, hihittänyt ja hämmästellyt, nauranut ja kummastellut. Tehtyä retkeä - häämatkaamme, joka alkoi Intian Delhistä ja päättyi neljä kuukautta myöhemmin Bangkokiin. Liikkeelle lähdettiin vailla päämäärää, rinkat selässä, päivä kerrallaan katsastellen. Ajatuksena edetä kiireettä ja katsoa mitä eteen tulee.

Ja tulihan sitä - niin paljon ihmetystä, naurua ja mahtavia ihmisiä. Itkua ja hammastenkiristystä, hikeä ja huimausta. Paskahalvauksia juna- ja bussimatkoilla, kieroilua ja kusetusyrityksiä. Ihania kiireettömiä aamiaisia, upeita joogatunteja meren äärellä, äärimmäistä ystävällisyyttä ja pyyteetöntä auttamista.




Kiireetöntä aikaa. Itsensä kanssa. Ja kaksin.

ELÄMÄN KOKO KIRJO

Täällä eletään jännittäviä aikoja - siskollani on laskettu aika huomenna. Saas nähdä tuleeko lähtö laitokselle vai haluaako pikkunen vielä vaan jatkaa köllöttelyä mahan uumenissa.
Jännitystä on ollut ilmoilla myös tulevien töiden suhteen - mielialat heittelehtii niin kovasti. Useimmiten usko siihen että töitä riittää on kova, mutta aika ajoin mielen oikukas voima meinaa olla liian vahva ja olen jo menossa katsastamaan työkkärin sivuilta itelleni vakaan työn ja säännölliset tulot.

Mutta, mulla on kyllä aivan mielettömän kiva työympäristö nyt, viihdyn mainiosti. Vieressä näkymää verstaalta - "asiakasosiosta", jossa voi kattella kankaita ja ihmetellä maailmanmenoa muutenkin, jos niin mieli tekee tehdä.

Tänään sain ilokseni muutaman uuden projektin ja viikon mittaan muutama työ on valmistunutkin. Viimeisimpänä vanhan heinäkoneen penkki, johon laitettiin vähän pehmuketta ja pintaan keinonahkaa, jotta ei persukselle ole niin kovat paikat kun konetta kesällä aletaan taas ajella. Hauskaa, että täälläkin vielä viljellään, vaikka ollaankin niin etelässä!

Viikolla verstaalla vieraili myös yksi kollega - verhoilija Seikku Nastolasta. Sain ihanan uuden verstaan tarvepaketin joustimineen ja kangasmalleineen - Kiitos Seikku, toivottavasti olet löytänyt tiesi myös tänne blogiin uuteen osoitteeseen!

Ohhoh, nyt alko naapurissa melkonen mylläkkä - tää on kyllä tällasen tiiviistiasumisen huonoja puolia. Mä olen vielä sellanen herkistelijä, että aina kun tuolta seinän takaa alkaa kuulua huutoa ja pauketta, pahotan mieleni oikein huolella. Miten jotkut vaan jaksaa riidellä kokoajan? Aivan kamalaa energian tuhlausta ja elämän ohi lipumista. Onneksi meillä on hyvät stereot - musiikki pelastaa mut toisiin maailmoihin, jotta ei tatte tuota mäiskettä kuulla. Musiikki on kyllä muutenkin aivan valtava voimavara. Ihaninta on viettää päivää stereoiden ääressä levypinojen vieressä, soittaa juuri se kappale joka sillä hetkellä tekee mieli kuulla ja taas soivan biisin aikana etsiä seuraava uusi pläjäys soitettavaksi. Musiikin avulla voi niin helposti liikkua paikasta toiseen ja kuinka upeasti se tulkitsee mielialoja. Oon huomannu, että mulla on selkeitä vuodenaikalevyjä - joitakin kuuntelen vain syksyisin, joitakin vain kesällä.

Aaah - nyt aionkin köllähtää sohvalle ja laittaa soimaan emma salokoskea. Letkeetä viikonloppua myös sulle!

MIELEN JA KROPAN LIIKKEITÄ

Verhoilijan alku käväisi viime viikolla pohjoisessa ja sai vallattoman hiihtopureman. Kotona odotti mainio yllätys, nimittäin täälläkin voi hiitää!!! Nyt en meinaa malttaa pysyä poissa ladulta, joka kulkee 100 metrin päässä takapihastamme. Kunto vain on päässyt rapistumaan niin huonoksi, että kroppa ei meinaa jaksaa mielen mukana. Eilen illalla mieheni kysyi tuliko mulla paska housuun kun kävelen niin oudosti… Heh, neito hiukan jumissa!

Verstaalle töitä lipuu verkkaisesti, ei kiirettä - vielä! Niin täytyy uskoa. Tänään juuri mietin, että olispa kyllä aika mahtavaa, jos tällä hommalla itsensä elättäisi. Saisi oikeasti tehdä sitä mitä haluaa ja määrittää itse työaikansa, kuunnella hyvää groovea ja hihitellä just niin paljon kun huvittaa. Kun uskoo hyvään, hyviä asioita tapahtuu ja kun uskaltaa heittäytyä elon vietäväksi, se kyllä kannattelee. Helppoa teoriassa, mutta entäs käytännön toteutus! Jotain ihan muuta… ainakin liian usein.

Ette muuten usko mitä tapahtui eilen - sain tuliaisina neljä pulloa julmustia! Juu-u, joku tiesi että tykkään siitä! Mieheni äidin sisko oli roudannut pullot vartavasten Ruotsista, jotta meikäläinen saisi nautiskella lisää jälkijouluisia makuja. Hih - elo tosiaan on täynnä yllätyksiä!

ILMOILLA IHANIA YLLÄTYKSIÄ

Päivät surraa vauhdilla ja verstas alkaa muokkautua työpaikaksi. Naapurissa konttuuria pitävä kirjanpitäjäni on visiteerannut luonani päivittäin, ja tänään hän tokaisi: “tästä tulee aika villi mesta!”. Hih, kuulosti kivalta.

Sain maanantaina mahtavan yllärin kun kävin morjestamassa erästä eläkkeelle jäävää verhoilijaa. Poistuin paikalta farmariautollinen täynnä kangasmalleja! Aivan mahtavaa! Nyt olen pari iltapäivää ihmetellyt mihin kaikkialle niitä tungen, jotta olisivat näkysällä ja helposti saatavilla. Samalla keikalla sain myös ihanan vanhan ison kankaiden leikkuupöydän, joka huokuu tarinoita ja ajan patinaa.

Niin ne asiat sutviutuu, eteenpäin mennään pikkuhiljaa. Eniten jännittää tuleeko niitä asiakkaita oikeasti, miten ne löytää minut ja miten minä löydän heidät. Mutta ei auta kun uskoa, että hyvä tästä tulee! Jännittää silti!

• 
  

Kylläpäs on aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta - tekniikka ei todellakaan ole ollut meidän perheelle armollinen. Jo toinen kone hajosi käsiin ja nyt on jo kaivettu esiin ikivanha räppänä, jotta pysyttäisiin edes hieman vauhdissa mukana.

Yritys on nyt perustettu! Aika mahtava tunne, vaikkakin välistä tuntuu ettei sitä oikein ole edes ehtinyt ymmärtämään kun on niin paljon hoidettavia asioita. Toisinaan tulee mieleen ajatus, jotta olisihan se helppoa mennä työpaikalle, tehdä hommat ja jättää kaikki taakseen kun ovesta poistuu. Mutta sitten taas joka päiviä hihittelen itsekseni, kun saan häärätä vanhojen ihanuuksien kimpussa ja itse määrittää omat työaikani.

Täältä hiljaiselon aikana hajuhernevuodesohva on valmistunut ja lähtenyt hajuttomana maailmalle - saikin seurakseen 50-luvun kodin lamppuineen ja valaisimineen, varmasti ihana paikka sohvavanhukselle viettää eläkepäiviään.

Tällä hetkellä työn alla on seuraava pariskunta ja kuuluupa samaan sakkiin myös sohvakin.

Huomenna saan käsiini kaksi aivan kauhistuttavaa karvaturilasta - odottakaahan vaan kun näette kuvat. Kuinka joku onkin keksinyt päälystää tuolit matolla???

•